![]() |
|
ISSN 1797-3120
Harrastukset Yhteiskunta ja me Paikkakunnat Työ Lemmikit Vapaa aika
|
Kuinka tehdä ilmaiset kotisivut
Nämä ilmaisversiot ovat usein mainosrahoitteisia tai niiden liikennettä on rajoitettu. Lisäksi niiden domain (osoite) voi olla monimutkainen ja vaikeasti muistettava. Mainosrahoitteisella palvelulla sivuilla näkyy kolmannen osapuolen mainoksia jotka voivat olla häiritseviä. Liikenteen rajoittaminen tarkoittaa sitä, ettei sivuilla voi olla kerrallaan liian paljon lukijoita. Nämä ongelmat ovat kuitenkin kierrettävissä -ja ainahan on mahdollista siirtyä jatkossa käyttämään maksullista palveluntarjoajaa. Blogi, oma Facebook -sivu tai tietolaatikko kunnan puhelinluettelossa ei tarkoita omia kotisivuja Yksityishenkilöiden suosimat blogit on tarkoitettu lähinnä omien ajatusten ylös kirjaamiseen. Siitä johtuu niiden nimikin: verkkopäiväkirja. Joskus näkee yrityksiä, jotka ovat viritelleet tällaisesta ilmaisesta verkkopäiväkirjasta yritykselleen kotisivut. Se ei anna yrityksestä kovinkaan hyvää kuvaa. Mielikuva on ennemminkin, että yrittäjä on vanhanaikainen tai tietämätön (taikka pihi). Nämä blogialustat myös harvoin taipuvat kunnolliseen yrityksen ja sen tuotteiden esittelyyn. Pienimuotoiseen harrastuksen tai pienen yhdistyksen toiminnan esittelyyn tällaisen verkkopäiväkirjan käyttö sen sijaan saattaa hyvinkin sopia. Helppokäyttöisen, ilmaisen verkkopäiväkirjan voi käydä luomassa itselleen esimerkiksi blogit.fi -sivustolla. Sivusto käyttää WordPress -ohjelmistoalustaa, jonka käytön opiskelu on hyödyllistä mm. siksi, että alusta on hyvin yleinen. Ensimmäisenä vaihtoehtona julkaisujärjestelmän käyttö Esimerkiksi suuret lehtitalot käyttävät julkaisutoiminnassaan julkaisujärjestelmiä. Tämä tarkoittaa sitä, että sivuston julkaisemiseen tarvittava ohjelmisto sijaitsee jossakin erillisellä palvelinkoneella ja sitä pääsee käyttämään miltä tahansa tietokoneelta. Tämä on kätevää, koska sivustoa päivitetään usein ja muutoksia voi tehdä monta käyttäjää. Yksinkertaisempaa julkaisujärjestelmää voi nimittää vaikka kotisivukoneeksi (joka on erään maksullisen palveluntarjoajan kauppanimi). Jos verkkojulkaisemisen on aloittanut edellä mainitulla WordPress -ohjelmistoalustalla, helpoin tapa siirtyä eteenpäin kotisivujen julkaisemiseen on käyttää samaa alustaa. Ilmainen versio löytyy esimerkiksi nettisivu.org -sivustolta. (Esimerkki: Kuljetus P. Röntynen). Järjestelmällä luotu sivusto näyttää vähän "blogimaiselta" ja sen osoite on monimutkainen (http://prontynen.nettisivu.org/). Monimutkaisesta osoitteesta saa kuitenkin yksinkertaisemman, siitä hieman jäljempänä. Näissä "kotisivukoneilla" tehdyillä kotisivuilla käytetään usein valmiiiksi suunniteltuja malleja (template) sivupohjina. Monet niistä -ilmaisistakin- ovat visuaalisesti silmää miellyttäviä ja lopputulos näyttää hyvinkin ammattimaiselta. Käyttäjä voi itse valita sivulleen sopivimman valmiista mallikirjastoista. Englanninkielisiä kotisivukoneita löytyy mm. sivustoilta www.hostrator.com ja www.000webhost.com. Näiltä löytyy myös ilmaista palvelintilaa. Suomenkielinen, suosittu julkaisujärjestelmä on www.suntuubi.com. Suntuubi on mainosrahoitteinen. Julkaisujärjestelmää voi käyttää myös omalla palvelimella, webhotellissa. Tämä tarkoittaa sitä, että käyttäjä on varannut palvelintilaa (levytilaa) joltain ulkopuoliselta palveluntarjoajalta ja julkaisujärjestelmä asennetaan sinne. Menetelmä on erittäin käyttökelpoinen jos sivuille pitää tehdä paljon lisäyksiä tai muutoksia ja mahdollisesti käyttäjiä on useita. Suosittu avoimen lähdekoodin ilmainen, myös suomen kielellä julkaistu ohjelmisto on esimerkiksi Joomla. Tämän menetelmän käyttö edellyttää kuitenkin tekniikan vähän syvällisempää tuntemista. Toinen vaihtoehto on siirtää sivusto omalta koneelta palvelimelle Tavallisempaa on, että kotisivut suunnitellaan ensin omalla koneella ja siirretään sitten palvelimelle (webhotelliin). Tähänkin tarkoitukseen sopivia ohjelmistoja löytyy internetistä ilmaiseksi useita. Suosittu avoimen lähdekoodin ilmainen ja suomenkielisellä kielipaketilla täydennettävissä oleva ohjelmisto on esimerkiksi Linspiren kehittämä NVU. Ohjelman viimeisin ja virallisesti valmis versio julkaistiin jo 28. kesäkuuta 2006. Sen kehittämistä jatkettiin sittemmin KompoZer -nimen alla, koska Linspire, joka aluksi kehitti Nvu:n, omistaa oikeudet nimen ja logon käyttöön. Nvu:n kehitystä ei voitu virallisesti jatkaa sen jälkeen kun Linspire lopetti projektin jolloin kehitystä jatkettiin uudella nimellä. KompoZeriin ei ole olemassa suomenkielistä kielipakettia. Kätevä ilmainen editori sivujen muokkaukseen on myös Evrsoft First Page 2006. Useimmilla palveluntarjoajilla on ns. Cpanel tai jokin muu menetelmä, jolla tiedostot siirretään omalta koneelta palvelimelle. Tämä on kuitenkin hidasta, koska tiedostot siirretään palvelinkoneelle yksi tai muutama tiedosto kerrallaan. Huomattavasti kätevämpää on käyttää FTP -tiedonsiirtoa. FTP on tiedonsiirtoprotokolla, jolla voidaan nopeasti ja luotettavasti siirtää tiedostoja kahden tietokoneen välillä niiden käyttöjärjestelmästä riippumatta. Avoimen lähdekoodin FTP -tiedonsiirtoprotokollaa käyttävä ohjelmisto on esimerkiksi FileZilla. Ilmaista palvelintilaa löytyy mm. edellä mainituilta hostratorilta, 000webhostilta ja mm. xm.com:lta. Xm.com on mainosrahoitteinen. Monimutkaiset osoitteet historiaan Tyypillinen ongelma ilmaisten sivujen kanssa on pitkät ja vaikeasti muistettavat kotisivujen osoitteet (esimerkiksi omasivu.hostrator.com). Eräs keino on uudelleenohjata nimi lyhemmäksi. Tällaista palvelua tarjoaa esimerkiksi Bravenet.com . Uudelleenohjauksen huono puoli on se, että se hidastaa vähän sivuston latautumista ja joissain tilanteissa linkkien tekeminen muille kuin etusivulle ei onnistu. Ilmaisen domainnimen tarjoaa www.dot.tk. Nimen voi uudelleenohjata, mutta nimen voi myös osoittaa nimipalvelimille. Tämä on siis täysin aito domain, muotoa yritys.tk. Nimi ei ole sen vaikeampi muistaa kuin yritys.fi. Hakukoneoptimointi Sivut voivat olla vaikka kuinka kalliit ja näyttävät, mutta niistä ei ole juurikaan hyötyä jos netin hakukoneet (esimerkiksi Google, Bing tai Yahoo) eivät löydä niitä. Silloin niitä eivät löydä asiakkaatkaan tai muut tietoa etsivät. Hakukoneoptimointi on aivan oma taiteen lajinsa, mutta perusperiaatteena voidaan pitää sivujen sisältöä. Kun sisältö on riittävän informatiivista ja siitä on lukijalle hyötyä, linkittävät lukijat sivustoa ja sen sijoitus nousee. Hakukoneiden robotit indeksoivat sivuja säännöllisesti ja hyvin suunnitellut sivut nousevat sijoituksissa itsekseen. Hakukoneita ei voi eikä pidäkään manipuloida (rangaistuksena voi olla, ettei sivustoa näytetä tuloksissa ollenkaan), mutta sijoitusta voi nostaa oikeilla avainsanoilla, sivujen nimillä jne. Optimoinnista löytyy netistä sivukaupalla ohjeita ja neuvoja, esimerkiksi hakukonejätti Googleltakin omansa. Ilmainen vai maksullinen palvelu? Kuten edellä todettiin, ilmaispalveluilla on rajoituksensa. Sivuille voi yllättäen ilmestyä mainoksia vaikka niitä ei aluksi olisikaan (ainakin 000webhost.com lupaa myös tulevaisuudessa täysin mainosvapaan palvelun). Palvelinkoneet ovat usein maksullisia versioita hitaampia ja ainakin liikenteen määrää on rajoitettu (näin on monessa maksullisessakin palvelussa riippuen tilatusta palvelupaketista). Suurin ongelma lienee kuitenkin siinä, ettei ilmaisen palveluntarjoajan ja Sinun välilläsi ole virallista asiakassuhdetta. Palveluntarjoaja voi varoittamatta ja ilman syytä lopettaa tilisi, muuttaa palveluehtoja tai lopettaa muuten vain palvelun, etkä voi sille mitään. Vaikka ilmaispalveluista on helppo aloittaa, eivät kustannukset kuitenkaan jatkossakaan välttämättä nouse kovin suuriksi, vaikka osa tai vaikka kaikki palvelut muutettaisiin virallisiksi. Esimerkiksi tämä sivu on laadittu maksullisella Ewisoft Website Builderilla ($ 39,99), mutta ainakin toistaiseksi voidaan käyttää maksutonta 000webhost.com:n palvelinta. Ajassanyt.fi -domain taas maksaa Viestintävirastolta tilattuna 13 euroa, palveluntarjoajalta tilattuna 25 euroa vuodessa. Halvimmillaan tälle verkkolehdelle sopivaa kotimaista palvelintilaa saa 25 eurolla / vuosi, jos ilmainen palvelin ei jostain syystä enää miellytä. Kustannukset eivät siis ole päätä huimaavat maksullisessakaan vaihtoehdossa edes yksityishenkilölle: alle 100 euroa vuodessa. Ajassa Nyt -verkkolehti tukee HFU ry -nimistä hyväntekeväisyysjärjestöä. HFU ry:llä voi teettää kolmisivuiset perussivut joista ei jatkossa tule mitään kustannuksia (jos omien sivujen tekeminen tuntuu sittenkin hankalalta). Em. kotisivujen tekeminen ja asentaminen sekä hakukoneoptimointi kuuluu jäsenetuihin. Lue tarkemmin täältä.
|