![]() |
|
ISSN 1797-3120
PääkirjoitusUutiset TV -ohjelmat Kolumni Kuvakilpailun satoa Lukijoiden kirjoituksia Lukijoiden kuvat
|
Uhkasakon vaara sai Jyväskylän kaupungin korjaamaan toimeentulotukijononsa
Pelkästään mahdollisuus uhkasakon määräämisestä Jyväskylän kaupungille sai sen sosiaali- ja terveyslautakunnan toimimaan ja saattamaan toimeentulotukijonot lainmukaiseksi. Oulun kaupungin kohdalla Pohjois-Suomen aluehallintovirasto vielä miettii millä toimenpiteillä käsittelyajat saadaan kuriin. Kuvassa taustalla Oulun tuomiokirkko, kuva Ajassa Nyt. Klikkaa kuva suuremmaksi. (9.6.2010/ Ajassa Nyt) Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston asettama varoitus uhkasakon mahdollisuudesta on saanut Jyväskylän kaupungin korjaamaan toimeentulotukijononsa lainmukaiseksi. - Olemme saaneet tilapäisesti kaksi etuuskäsittelijää lisää ja lautakunta tehnee päätöksen virkojen vakinaistamisesta, kertoo johtava sosiaalityöntekijä Hilkka Saarela Jyväskylän kaupungin aikuissosiaalityön palveluista. -Tällä hetkellä toimeentulotukihakemusten käsittely kestää viisi arkipäivää, kun se vielä alkuvuodesta saattoi olla jopa 12 - 14 arkipäivää. Toimeentulotuki on viimesijainen etuus, jolla turvataan henkilön toimeentulo silloin, kun hän ei pysty työllään tai muuten toimeentuloaan turvaamaan. Toimeentulotuesta on säädetty lailla. Vuoden 2008 alusta lähtien toimeentulotuen käsittelyajoille on asetettu määräajat. Hakemus on aina käsiteltävä korkeintaan seitsemän arkipäivän kuluessa. Kiireellisissä tapauksissa käsittely on tehtävä samana tai seuraavana työpäivänä. Määräajat ovat ehdottomia, mutta läheskään kaikki kunnat eivät niitä pysty noudattamaan. - Lautakunnan oli pakko reagoida uhkasakon uhkaan, kertoi johtava sosiaalityöntekijä Hilkka Saarela Ajassa Nyt -lehdelle. - Lautakunta on lisäksi luvannut järjestää kahdelle etuuskäsittelijälle ja yhdelle sosiaaliohjaajalle virat 1.7.2010 lähtien. Kyllä lautakunnasta jotenkin tähän rahaa irtosi, uhkasakko olisi tullut kaupungille paljon kalliimmaksi. - Meillä on asiakkaina vuoden mittaan noin 8000 kotitaloutta, mikä on 500 enemmän kuin viime vuonna. Alkuvuodesta hakemuksia käsitteli 20 etuuskäsittelijää, johon työhön olemme nyt siis saaneet kaksi lisää uhkasakon uhan takia. Lisätyövoiman ansiosta olemme saaneet jonot lyhennettyä. Käsittely kestää tällä hetkellä viisi työpäivää. - Rahaa ja resursseja järjestyi, koska oli pakko. Työntekijäresursseja kyllä löytyy. Tällä hetkellä on työttömänä mm. vasta valmistuneita sosionomeja, joita työhön voisi palkata, toteaa Saarela. - Hankaluuksia on tässä asiassa ollut myös Kuopion kaupungilla. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto käsittelee edelleen Oulun tilannettaKansalaisjärjestö HFU ry on jättänyt Oulun kaupungin pitkistä käsittelyajoista hallintokantelun Pohjois-Suomen aluehallintovirastolle tämän vuoden maaliskuussa. Järjestö vaatii myös Oululle uhkasakkovaatimusta. - Olemme jättäneet aluehallintovirastoa edeltäneelle Lääninhallitukselle hallintokantelut säännöllisesti vuosina 2006, 2007, 2008, 2008 ja 2009. Maaliskuussa 2010 jätimme erillisen kantelun Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastoon koskien Tampereen kaupunkia, HFU:lta kerrotaan. -On hyvä, että Tampere on saanut asiansa kuntoon ja on erityistarkkailussa. Vielä parempi on, että pelkkä varoitus uhkasakon mahdollisuudesta sai Jyväskylän lisäämään resursseja etuuskäsittelyyn ja jonot lainmukaiseksi. - Aluehallintovirasto on saanut 17.5. Oulun kaupungin sosiaalitoimelta selvityksen, jossa todetaan, ettei lainmukaisiin käsittelyaikoihin tällä hetkellä päästä. "Jotta toimeentulotuesta säädetyn lain määräyksiin kyetään asiakasmäärien edelleen kasvaessa vastaamaan, on Oulun kaupungissa sosiaalisen ja taloudellisen tuen toteuttamiseen palkattu henkilöstöresurssi suunnattu toistaiseksi ensisijaisesti toimeentulotuesta säädetyn lain 14 a §:ssä määriteltyjen aikarajojen toteuttamiseen", lukee va. sosiaali- ja terveystoimen johtaja Jari Parkkosen sekä mielenterveys- ja sosiaalijohtaja Sirkka-Liisa Ollin 10.5.2010 allekirjoittamassa lausunnossa. - Oulun kaupunki laittaa asiat aina hetkeksi kuntoon siksi, kunnes hallintokantelu on käsitelty. Tämän jälkeen lääninhallitus (nykyään aluehallintovirasto, toim. huom.) on yleensä todennut, ettei asia anna aihetta enempiin toimenpiteisiin. Koska tämä toimintatapa on toistunut vuosittain, olemme myös pyytäneet oikeuskansleria tutkimaan, onko aluehallintovirasto toiminut oikein valvovana viranomaisena, HFU:lta kerrotaan. - Eduskunnan oikeusasiamiehen 22.1.2009 tekemässä ratkaisussa oikeusasiamies toteaa: "mikäli kunta ei ole hoitanut lakisääteistä velvollisuuttaan ja tämän voidaan osoittaa johtuneen virkamiesten tai luottamushenkilöiden laiminlyönnistä tai muusta menettelystä, se voi johtaa asianomaisen syytteeseen virkarikoksesta". Kyse ei siis ole aivan pikkuasiasta, kansalaisjärjestö HFU ry:stä huomautetaan. 10.7.2010 Oulun kaupungille uhkasakko toimeentulotukien käsittelyajoista
|